Heinäseiväsvalssi

About The Book

Useimmat kirjani tarinat pohjautuvat omiin muistoihini fiktiivisesti väritettynä sekä kuvitteellisilla henkilökuvauksilla höystettynä. Tarinat on sijoitettu mielikuvitteelliseen Teravojan kylään. Eletään 60 - 70-luvun vaihdetta. Kertomukset voisivat sijoittua omine persoonineen ja heidän intohimoineenkin mihin tahansa tuon ajan tuhansista maalaiskylistä. Heinät pantiin seipäille lehmät ammuivat niityillä koirat haukkuivat ohikulkijoita ja hevonenkin oli vielä arvossaan. Joskin Valmetit Nuffeltit ja Taavetit olivat jo ohittaneet tuon ikiaikaisen työjuhdan. Olipa jossakin talossa klukluttava kalkkunakin. Isännät kävivät hirvimetsällä muistellen nuotiolla sota-aikoja ja nuoriso kävi lavatansseissa. Yhteisöllisyys leimasi tuolloin maaseutua. Autettiin naapuria vaikkapa heinätöissä perunapelloilla. Maaseutu oli minulle kaikkinensa hyvin muistorikas kasvuympäristö niin hyvässä kuin pahassakin. Viiden ensimmäisen tarinan päähenkilöitä ovat Savolaisten perheen sisarukset Teija ja Tapio sekä heidän ystävänsä Maija. Tapio on salaa ihaillut Maijaa kansakouluajoista lähtien. Ihastus ja syvä ystävyys vaihtuu heinäkuun helteillä rakastumiseen pari vuotta vanhempaan Maijaan. Tunne on molemmin puolinen. Aivan erillisiä tarinoita ovat Hyviä hirvikoiria ei ole liikaa sekä Onnekas kalkkuna. Jäkimmäinen hyvinkin kuvitteelinen vai onko sittenkään.
Piracy-free
Piracy-free
Assured Quality
Assured Quality
Secure Transactions
Secure Transactions
Delivery Options
Please enter pincode to check delivery time.
*COD & Shipping Charges may apply on certain items.
Review final details at checkout.
downArrow

Details


LOOKING TO PLACE A BULK ORDER?CLICK HERE