Koronapäiväkirja Toinen Aalto
Finnish

About The Book

Kesä 2020 ei kokonaan toiveista huolimatta sammuttanutkaan pandemiaa vaan syksyllä se nosti taas päätään ja alkoi vähitellen riehua entistä raivokkaammin. Samoja sulku-ja rajoitustoimia otettiin käyttöön kuin edellisenä keväänä. Kirjastot (rajoitetusti) ravintolat baarit uimahallit kuntosalit ja osa kouluista ym. suljettiin. Kokoontumisia sekä ulkona että sisätiloissa rajoitettiin. Tuli maskipakko kauppoihin liikennevälineisiin ja kaikkiin julkisiin tiloihin. Etätyöt jatkuivat. Ihmiset kärvistelivät taas samojen ongelmien parissa kuin vuosi aikaisemmin: uupumisen yksinäisyyden ja masennuksen kourissa kärsien. Kesää kohden kuitenkin tartunta-ja kuolleisuusluvut alkoivat taas laskea. Ahkeralla rokottamisella lienee myös osuutensa asiaan. Kesän lähestyessä rajoituksia alettiin vähitellen taas purkaa ja elämäpikkuhiljaa vapautui.Ensi syksystä emme taas tiedä josko joku uusi muuntovirus alkaa taas maatamme kurittaa ja iskee kolmas aalto. Emmehän tiedä elämästä etukäteen muutenkaan. Eläkäämme siis tässä hetkessänauttien kesästä ja siitä mitä meillä on: valoa lämpöä ja aurinkoa!
Piracy-free
Piracy-free
Assured Quality
Assured Quality
Secure Transactions
Secure Transactions
Delivery Options
Please enter pincode to check delivery time.
*COD & Shipping Charges may apply on certain items.
Review final details at checkout.
downArrow

Details


LOOKING TO PLACE A BULK ORDER?CLICK HERE