Laadullinen tutkimus innovaatioista 2.0

About The Book

Laadullinen tutkimus innovaatioista - Innovaatioiden suunnittelututkimus on oppikirja opinnäytettä tekevälle korkeakouluopiskelijalle Ja tuotekehittäjälle. Se on oppikirja suunnittelututkimuksen tekemiseen. Kirja perustuu laadullisen tutkimuksen työmenetelmiin. Teos johdattaa innovaation suunnittelun ja laadullisen tutkimuksen tekemiseen. Se on tarkoitettu kaikkien toimialojen käyttöön. Kirja on uudistettu ja korjattu versio vuoden 2015 teoksesta Innovaatio luo arvoa työkirja innovaation suunnitteluun. Silloinen Innovaation suunnittelun oppikirja toteutettiin vain sähköisessä muodossa. Nyt julkaistu teos on saatavissa sekä painettuna että e-Kirjana. Innovaation suunnittelututkimus avautuu tekemällä. Tekemistä verrataan käsityötaitoon. Se on samalla sekä teoreettista että käytäntöä palvelevaa. Innovaation laadullinen tutkimus on pitkälti kirjoittamiseen perustuvaa. On esitetty kysymys voiko innovaation suunnitella. Tutkijoiden vastaus on on kyllä. Tuote- tai palveluinnovaation suunnittelu sisältää koko toimitusjärjestelmän tuotteen arvoketjun. Suunnittelukirja avaa tuote- ja innovaatiosuunnittelun toiminnan näkyväksi ja poistaa mystiikan sen ympäriltä.
Piracy-free
Piracy-free
Assured Quality
Assured Quality
Secure Transactions
Secure Transactions
Delivery Options
Please enter pincode to check delivery time.
*COD & Shipping Charges may apply on certain items.
Review final details at checkout.
downArrow

Details


LOOKING TO PLACE A BULK ORDER?CLICK HERE