Mannerheimista Mariniin ja Niinistöön

About The Book

Kuinka valtiollinen johtaminen on muuttunut sodan jälkeen? Mannerheimista Mariniin ja Niinistöön - vallan verkostot ja neuvonantajat 1944-2021 käsittelee valtiojohtamista ja vallanpitäjiä sekä heidän neuvonantajiaan sodan päättymisestä presidentti Niinistön ja pääministeri Marinin kauteen. Kirjan pääosassa ovat presidentit ja pääministerit sekä heidän neuvonantajansa. Sodan aikana Suomen valtiollisen johtamisen järjestelmä oli keskittynyt jyräten alleen itsenäisyyden alkukaudella kehittyneet parlamentaariset piirteet. Sodan päätyttyä kylmän sodan tulkittiin edellyttävän keskityksen jatkumista. Vasta 1990-luvulta alkaen palattiin parlamentaarisiin käytäntöihin. Presidentti sai tällöin rinnalleen pääministerin ylimmäksi valtiolliseksi johtajaksi. Tämä ilmenee jo kirjan nimessä. Toinen uusi asia oli poliittisten esikuntien synty. Tässä kirjassa huomion kohteeksi nouseekin valtiojohdon poliittinen neuvonantajajärjestelmä sen synty laajeneminen ja institutionalisoituminen. Mannerheimista Mariniin ja Niinistöön on jatkoa tänä vuonna julkaistulle kirjalle Sodan johdon pieni piiri ja jo aiemmin julkaistuille Pieni piiri (2020) Oikea käsi (2014) sekä Keisarin oikea käsi (2015). Kirjasarja päättyy.
Piracy-free
Piracy-free
Assured Quality
Assured Quality
Secure Transactions
Secure Transactions
Delivery Options
Please enter pincode to check delivery time.
*COD & Shipping Charges may apply on certain items.
Review final details at checkout.
downArrow

Details


LOOKING TO PLACE A BULK ORDER?CLICK HERE