Jännittävä hauska ihmeellinen fantasiaseikkailu kaikenikäisille. Joulupukki ryöstetään. Korvatunturi uhataan räjäyttää. Joulu vaarassa peruuntua - ja kaikki seuraavatkin. Seuraisi koko tonttumaailman romahdus. Tällaista kertomusta tontuista ei ole ennen kirjoitettu. Jokaisen olisi syytä tietää mitä tonttumaailmaan nykyään kuuluu. Korvatunturi 6.3 -päivitys. Yksityisetsivä Pekka Pukin apulainen Luciaana sekä tekniikkatonttu Safiiri ryhtyvät mahdottomalta tuntuvaan tehtävään: Pelastakaa joulu aikaa vuorokausi. Suomen valtiolla ja tonttumaalla on sopimus joka velvoittaa tonttuja ilmoittamaan vakavat rikkeet ja pyytämään niissä tutkimusapua. Venäläiset tontut ryöstävät Joulupukin käyvät sieppaamassa hänet avaruusaluksella Korvatunturilta kesken joulukiireiden. He jättävät pommin joka räjähtää 23 tunnin kuluttua ellei vaatimuksiin suostuta. Räjähdys tappaisi tuhannet Korvatunturin tontut vaikka he olisivat muualla; aika tulisi tonttuihin tekisi heistä tavallisia kuolevaisia. Tonttujen energiakeskusten värähtelytaajuus mahdollistaa pitkän iän ajattomuuden. Pekan on vaikea uskoa että nuori tonttuneitonen on istunut leirinuotiolla Buffalo Billin ja Istuvan Härän mukana Pekan lapsuuden villin lännen leikkien sankareiden seurassa. Ja kinastellut maailmankaikkeuden arvoituksista Einsteinin ja Stephen Hawkingin kanssa. Supertietokoneet yrittävät ratkaista pommin pysäytyskoodia. Vaihtoehtojen selaaminen kestää tuhat vuotta vaikka koneet seulovat 300 000 biljoonaa lukua sekunnissa. (Maailman nopeimman superkoneen teho on n. 100 000 biljoonaa laskutoimitusta sekunnissa.) Jäljet johtavatkin sitten Ruotsiin Gävlen kaupungin alla olevaan tonttumaailmaan jossa suomalaisetkin tontut ennen asuivat. Ryöstössä mukana myös puolimaailma rikollisista tontuista ja peikoista kouvoista yms. kummajaisista muodostunut yhteisö joka on hylännyt tonttujen ylevät perinteet. Kuka on ryöstön suunnittelija? Mitä Pukista halutaan? Mustan Valon miekka? Energiakeskus Japanis
Piracy-free
Assured Quality
Secure Transactions
Delivery Options
Please enter pincode to check delivery time.
*COD & Shipping Charges may apply on certain items.