POIKA
Finnish

About The Book

Timo Tiirola palaa tässä elämäkertaromaanissaan kasvuvuosiinsa Pudasjärvellä 1950- ja 60-luvuilla ja kuvaa eloisasti aikaa jolloin sodasta selvinnyt kansakunta uutteralla työllä jälleenrakensi maata. Raskaan työnteon vastapainoksi ihmiset pyhittivät lepopäivänsä kävivät seuroissa ja pitivät tiiviisti yhteyttä naapureihin ja sukulaisiin. Työnteko oli olennainen osa myös Tiirolan lapsuutta. Koulunkäynti oli välillä kuin tervanjuontia mutta sitäkin mieluisampaa oli ajaa Fergulla ja tehdä maatalon moninaisia töitä. Nykylukija voi vain hämmästellä miten vaativiin töihin lapsi on innokkaasti tarttunut. Toki elämään mahtui myös leikkiä urheilua sukutarinoita ja kertomuksia sodasta. Rippikoulun jälkeen alkanut työ kiertävänä myllärinä on kuin lopullinen todiste siitä että yrittäjäperheessä kasvoi yrittäjähenkinen poika. Timo Tiirola on aikaisemmin julkaissut omiin kokemuksiinsa perustuvan romaanitrilogian yrittämisestä: Sahaajakisälli 2015Sukellusveneseikkailu 2016Uusi elämä 2016
Piracy-free
Piracy-free
Assured Quality
Assured Quality
Secure Transactions
Secure Transactions
Delivery Options
Please enter pincode to check delivery time.
*COD & Shipping Charges may apply on certain items.
Review final details at checkout.
downArrow

Details


LOOKING TO PLACE A BULK ORDER?CLICK HERE